
Ilomantsin sotahistoriaa

Neuvostorykmentti on jättänyt majoitusalueensa. Kuva Ilomantsin alueelta keväällä 1940
Ilomantsin sotahistoria on ainutlaatuinen
Ilomantsi on ainoa paikkakunta Suomessa, jonka nykyisellä maaperällä on käyty divisioonatason taisteluita sekä talvi- että jatkosodassa. Talvisodassa neuvostodivisioona eteni lähimmillään n 10 km:n päähän kirkonkylästä. Rintamalinjat muodostuivat Ilomantsin poikki suuntautuvan vesistölinjan tasalle. Jatkosodan aikana Ilomantsissa käydyt torjuntataistelut olivat viimeinen laaja sotatoimi itärajalla ennen syksyn 1944 aselepoa. Täällä saavutettu torjuntavoitto sai lopulta pysäyttämään neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen Suomeen ja puna-armeijan johdon luopumaan aikeistaan Suomen suhteen. .
Marsalkka Mannerheim on vuonna 1952 ilmestyneessä muistelmateoksessaan todennut Ilomantsin torjuntataisteluista mm seuraavaa: ”Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena. Kahden kuukauden ajan käydyn, rautaisia hermoja vaatineen taistelun jälkeen oli vihollisen eteneminen saatu kaikilla rintamilla lopullisesti pysäytetyksi.”
Sotahistoriaperinnettä vaalitaan
Sodanjälkeisten vuosikymmenien aikana on Ilomantsin alueella tehty runsaasti työtä paikallisen sotahistoriaperinteen vaalimiseksi. Tänne on pystytetty muistomerkkejä, kunnostettu taisteluasemia ja koottu sotiin liittyvää perinneaineistoa. Myös rakennuksia ja opastauluja on rakennettu osaltaan tehostamaan ja täydentämään alueen sotahistoriallisen muiston vaalimista.
Talvi-ja jatkosotiin liittyviä, eri joukko-osastojen muistomerkkejä on runsaasti
eri paikoissa Ilomantsia ja kaikilla niillä on omat tarinansa. Suurin osa Ilomantsin suunnan taisteluihin osallistuneista oli paikkakunnan ulkopuolelta. Heidän perustamansa perinneyhdistykset ovat olleet tärkeitä toimijoita erityisesti muistomerkkien pystyttämisessä ja mm
Taistelija talo-hankkeen toteuttamisessa. Tärkeitä ovat myös heidän vuosittaiset
tapaamisensa täällä Ilomantsissa.
Ilomantsin sotahistoriallinen työryhmä on osaltaan tehnyt merkittävän aikaansaannoksen sotahistoriallisen aineiston kokoamisessa ja julkaisemisessa ja myös rakentamisessa. Työ jatkuu edelleen.
Yhteenvetona edellisistä voi todeta, että Ilomantsissa on lähisotiemme jälkeensä jättämää perintöä hoidettu mallikkaasti. Täällä nähtävinä olevat sotiin liittyvät rakennukset, sillat, taisteluasemat ja
muistomerkit antavat kulkijalle kattavan kuvan talvi- ja jatkosodan aikuisista sotatoimista.
Koska suuri osa Ilomantsia on ollut sotatoimialueena, ovat myös kohteet laajalla alueella kunnan eri osissa. Kattava aineistoon tutustuminen vie kokonaisen päivän jopa kaksikin.